Näyttelyt
Näyttelytoimikunta koostuu vuonna 2012 kahdesta jäsenestä. Puheenjohtajana toimii Pia Takkunen ja toimikunnan jäsenenä Aija Ryyppö. Toimikunta järjestää Salpakadun kentällä näyttelykoulutusta 4 kertaa syksyllä ja 5 kertaa keväällä. Tarkemmat tiedot löydät koulutuskalenterista.
Pyrimme myös järjestämään vuosittain Match Show'n, jonka tuotolla tuetaan syksyn näyttelymatkaa. Näyttelymatka suuntautuu vuorotellen joko SNJ päänäyttelyyn tai marraskuun Jyväskylän kansainväliseen näyttelyyn. Jälkimmäiseen pääsee siis muun rotuisetkin mukaan! Tänä vuonna näyttelymatka suuntautuu mahdollisesti lokakuussa SNJ:n päänäyttelyyn.
Vuosittain jaamme valiokoirille ns. valiohanhet hakemusten perusteella. Ja joka vuosi palkitsemme Pohjois-Karjalan Noutajakoirayhdistyksen Näyttelyn Nätein- koiran.
Näyttelytulokset kokoaa Pia Takkunen, ja ne julkaistaan Puskapostissa, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Koiran omistajien on itse ilmoitettava tulokset Pialle.
Näyttelytoimikunta on myös mukana järjestämässä Joensuun Suvi Karelia koiranäyttelyä 2012.
- Ilmoittautumislomake näyttelyihin
- Suomen Kennelliiton näyttelykalenteri
- UUDET näyttelysäännöt astuivat voimaan 1.1.2011 ja ne löytyvät täältä.
Näyttelytoimikunta 2012
- Pia Takkunen (pj.)
Kiihtelystie 1282
82200 HAMMASLAHTI
p. 0400 191 237
nayttely(at)pknoutajat.fi - Aija Ryyppö